Eino Waronen
Kaupunginjohtaja Eino Johannes Waronen (24. elokuuta 1896 Kaprio, Inkerinmaa[1] – 6. joulukuuta 1978 Helsinki) oli kunnallisvirkamies, joka teki pitkän virkauran Suomen Kaupunkiliiton ja Helsingin kaupungin palveluksessa. Hän opetti virkatehtäviensä ohella kunnallispolitiikkaa ja kunnallistaloutta Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eino Waronen oli syntynyt Kapriossa Inkerinmaalla siellä työskennelleen suomalaisen papin poikana. Koulunsa hän kävi Helsingissä, jossa hän asui äitinsä vanhempien Emil ja Eugénie Böökin kotona vanhassa Helsingfors Lyceumin eli "Böökin lyseon" koulutalossa Vuorikatu 22:ssa. Waronen kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Normaalilyseosta 1914. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1917 Helsingin yliopistosta ja sai filosofian maisterin arvon 30.5.1919. Valmistuttuaan Waronen työskenteli Helsingin kaupungin tilastokonttorin amanuenssina vuonna 1918 [2] ja 2. aktuaarina 1918–1919 [3] [4].
Eino Warosta kannusti kunnalliselle virkauralle mm. hänen enonsa Einar Böök, joka työskenteli Kunnallisen keskustoimiston (eli Suomen Kaupunkiliiton toimiston) ensimmäisenä johtajana. – Waronen taas oli nuoremman serkkunsa ja myöhemmän shakkimestarin Eero Böökin ensimmäinen shakinopettaja. [5]
Eino Waronen työskenteli Einar Böökin seuraajan Yrjö Harvian johtaman Kunnallisen keskustoimiston 2. sihteerinä 1920–1929 ja 1. sihteerinä 1930–1942. Helsingin kaupunginsihteerin virkaa hän hoiti 1942–1954. Vuosina 1955–1963 Eino Waronen toimi Erik von Frenckellin jälkeen Helsingin rahatoimen apulaiskaupunginjohtajana, jonka toimialaan kuului myös sosiaalitoimi. Hän hoiti virkaa tekevänä myös Yhteiskunnallisen korkeakoulun kunnallispolitiikan professorin virkaa 1950–1953 ja Tampereen yliopiston kunnallistalouden apulaisprofessorin virkaa vuosina 1963–1965.[1] [6] [7]
Ylipormestari Lauri Aho, joka toimi Helsingin kaupunginjohtajana Eino Warosen apulaiskaupunginjohtajakaudella ja oli lisäksi hänen henkilökohtainen ystävänsä, arvioi Eino Warosen muistotilaisuudessa 15.12.1978 pitämässään puheessa Warosen virkauraa seuraavasti:
"Eino Waronen oli viimeinen siitä nimekkäiden kunnallismiesten polvesta, joka 1920- ja 30-luvuilla loi kaupunkien uudenaikaisen hallintojärjestelmän". Ahon mukaan työskennellessään Kunnallisessa Keskustoimistossa hän joutui läheltä mukaan siihen kaupunkien kunnallishallinnon uudistamistyöhön, jonka mukaisesti uudistettu hallinto tuli voimaan 1930-luvun alusta. Edelleen Helsingin kaupunginsihteerinä ja rahatoimen apulaiskaupunginjohtajana "Eino Waronen joutui keskeiseltä paikalta vaikuttamaan pääkaupungin ja erikoisesti sen talouden ja myös sosiaalihuollon kehitykseen." [8]
Tasavallan presidentti myönsi 31.1.1964 Eino Waroselle kaupunginjohtajan arvonimen. [6] [9]
Eino Warosen vanhemmat olivat rovasti Juho (Janne) Waronen (1863–1934) ja opettaja Jenny Emilia (Lili) Böök (1864–1953). Hän oli naimisissa vuodesta 1924 lähtien kotitalousopettaja Hilkka Marjatta Hurmalaisen (1902–1964) kanssa. Heillä oli kaksi lasta (Jorma Johannes, 1926–2012, ja Leena Marjatta [Wiio], 1928–2012). [6]
Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kunnallispolitiikan kysymyksiä, 1958
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 9 p. 1042
- ↑ Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta 1918; III Tilastokonttori s. 294 hel.fi. 1921. Viitattu 3.5.2013.
- ↑ Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta 1918; III Tilastokonttori s. 293–295 hel.fi. 1921. Viitattu 3.5.2013.
- ↑ Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta 1919; III Tilastokonttori s. 249 hel.fi. 1922. Viitattu 3.5.2013.
- ↑ Petri Saharinen ja Pekka Böök, Böök – Shakkia ja kulttuuria, Minerva 2010 s. 42
- ↑ a b c Kuka kukin on, Otava 1966 s. 1109
- ↑ Paula Järvenpää, Mikko Lahtinen, Kaarle Nordenstreng (toim.), Ajan särmä – yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1949–2009, Tampereen yliopisto, s. 174–175 tampub.uta.fi. 2009. Viitattu 5.7.2013.
- ↑ Ylipormestari Lauri Ahon puhe Eino Warosen muistotilaisuudessa 15.12.1978
- ↑ Tasavallan presidentin avoin kirje 31.1.1964
| ||||||||||
